Sammutammeko koronakriisiä oikeilla välineillä? Suojaa -testaa -jäljitä -eristä -hoida! Miten?

Itseäni mikrobiologian tutkijana on huolestuttanut viimeaikoina se, että muun muassa isoissa kaupoissa käydessään ei näe ihmisillä suojaimia, jotka estäisivät koronan leviämisen. Nythän koronaepidemia on hidastunut, mutta mitä jos korona onkin kausiluonteinen niinkuin influenssa? Asia voi monien tärkeiden  tiedemiesten mielestä olla niin. Onko siis järkevää tässä taloudellisen ahdingon tilanteessa jatkaa täydellistä eristämistä ja olla päästämättä esimerkiksi tutkijoita töihin, kun nyt oikeanlaisen suojatumisen turvin voisimme takoa tutkimusta eteenpäin niin paljon kuin kerkeämme ennenkuin virus alkaa taas syksyllä nostella päätään saaden aikaan mahdollisesti uuden epidemian aallon? Huolestuneena puutteellisista suojautumistoimista Suomessa pyysin hyvää kolleegaani ja ystävääni ympäristömikrobiologian professoria Marja Tiirolaa kirjoittamaan suojautumisesta koronaa vastaan. Alla esittelen ylpeänä Tiirolan yhdessä Annu Hahon kanssa kirjoittaman mielipidekirjoituksen suojautumisesta. Heidän kirjoituksensa on minun mielesäni täyttä asiaa.

Sammutammeko koronakriisiä oikeilla välineillä?

Pystyisimme avaamaan Suomen, jos käyttäisimme henkilökohtaisia suojaimia. Tämän lukemasi viestin tärkein sanoma onkin ”Suojaa - testaa – jäljitä - eristä -  hoida!”

MELKEIN 60 TIEDEYHTEISÖN EDUSTAJAA allekirjoitti taannoin julkisen vetoomuksen koronaviruksen tukahduttamiseksi (IS 7.5.2020) tavoitteenaan tartuntatapauksien määrän painaminen lähelle nollaa. Tuimme tätä aloitetta periaatteessa, vaikka tutkijaryhmä ei päässyt yhteisymmärrykseen keinoista. Uskomme kuitenkin, että myös pääministeri oli oikeassa siinä, ettei taudin kitkeminen onnistu kertarysäyksellä ilman muita toimenpiteitä. Henkilökohtainen suojautuminen on juridisesti keveä ja toteuttamisen kannalta tehokkain tapa selviytyä kriisistä mahdollisimman nopeasti. Jos suojaimet hyväksytään osaksi korona-ratkaisua ja niitä tilataan muutamia viikkoja ennen tarvetta, maassamme on jo nyt riittävästi sekä visiirien että kankaisten kasvosuojien (www.stjm.fi/uutiset 14.4.2020) valmistajia ja kotimaisia kertakäyttösuojaimia aletaan valmistaa pikatahtiin. Suojainten käyttäminen julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä tukee kiistatta kaikkien läsnäolijoiden terveyttä ja turvallisuutta. Siksi suojainten käyttö olisikin suositeltavaa erityisesti Uudellamaalla sekä niissä muissa maakunnissa, joissa korona uhkaa nostaa päätään. Lähdimme tässä tilanteessa yrittäjiksi tavoitteenamme varmistaa henkilökohtaisten suojaimien saatavuus maassamme. Tämä tehtävä on erittäin palkitseva, sillä suojaimien ansiosta lapset voivat tavata isovanhempiaan, sairaat päästä hoitoon ja perheet kohdata ystäviään. Suojaimien ansiosta voimme myös rohkeammin alkaa käyttämään kaikkia palvelusektorin palveluita, kun yhteiskuntamme vapautetaan koronarajoitteista. Samoin yliopiston työntekijät voisivat palata töihinsä tekemään yhteiskunnallisesti tärkeitä työtehtäviä. Koronakriisi on yhteinen. Tutkijat, yrittäjät sekä yksityinen sosiaali- ja terveysalan sektori ovat halukkaita osallistumaan kriisin ratkaisemiseen. Tämä on jopa jokaisen toimijan eettinen velvollisuus. WHO:n pääjohtaja on peräänkuuluttanut solidaarisuutta, yhteistyökykyä ja kunnioitusta. Tutkijoina ja äiteinä tehtävämme tässä tilanteessa on seurata kansainvälistä tiedeyhteisöä ja tuoda sen tuloksia käytäntöön. Tutkijoina velvollisuutemme on myös palvella tiedeyhteisöä ja yhteiskuntaa, ei instituutioita.

Siksi pyydämme sinua kuulemaan heikkoa ääntämme: ”Suojaa - testaa – jäljitä - eristä - hoida!” Suojaa itseäsi ja muita henkilökohtaisin suojaimin.

31.5.2020

Annu Haho, Yrittäjä (parskesuoja.fi), Kiiminki

Etiikan tutkija ja kouluttaja, TtT 

Marja Tiirola, Yrittäjä (tubes.fi), Petäjävesi

Ympäristömikrobiologian professori, virkavapaalla Jyväskylän yliopistosta (28.3.-30.6.2020)

Uusimmat kommentit

09.02 | 17:47

Kiitoksia Satu, hieno yhteenveto :). Minulla on ollut viimeiset pari kuukautta 23/1 dieetti - varmasti ihan älytöntä mutta läskit lähtee :). Terkuin Savelan mielipuoli Tarzan

31.05 | 16:54

Kiitos Satu kun jaksat tehdä kansantajuisia blogeja tärkeästä asiasta! Kaverinikin haluavat kiittää, ja usealla onkin suolistovaivoja tässä iässä. Tsemppiä!

30.04 | 18:35

Hei,
Blogisi on tosi mielenkiintoista luettavaa. Innolla odottelen lisää kirjoituksiasi.

Hyvää kevättä,
Raija

06.04 | 10:30

Hei Anneli! Tuo onkin todella hyvä kysymys. Euroopassa on laitettu pystyyn tutkimuksia, joissa pandemian laajuutta pyritään selvittämään nimeonomaan tutkimalla jätevesiä. Tietoa odotellaan

Jaa tämä sivu